Vesa Välimäki

Mikä ihmeen teoreettinen viitekehys?

Teoreettinen viitekehys aiheuttaa usein epävarmuutta ja turhautumista yhteiskuntatieteiden opiskelijoissa. Tässä lyhyttä luentoa varten tekemässä tekstissäni hahmotan teoriaa sen kolmen eri roolin avulla.

Yksi syy hämmennykseen todennäköisesti piilee yhteiskuntatieteissä itsessään. Yhteiskuntatieteissä teorialla ei nähdä olevan mitään yhtä ja ainoaa roolia, vaan tutkijat ymmärtävät sen eri tavoilla. Suomessa tutkielmatasolla puhutaan “aineistolähtöisestä”, “teoriaohjaavasta” tai “teorialähtöisestä” tutkimuksesta, joissa jokaisessa teorian rooli on hieman erilainen. Tämä teksti asettuu lähelle teoriaohjaavaa näkökulmaa.

Tässä tekstissä painottuu vahvasti oma näkökulmani teorian roolista yhteiskuntatutkimuksessa. Sille saa ja kannattaa esittää vaihtoehtoisia näkemyksiä. Olisi mukavaa, jos pohdintani teorian roolista auttaisi muita aloittelevia opiskelijoita ja tutkijoita määrittämään omaa suhdettaan teoriaan.

Kirjoitukseni jakaantuu teorian kolmeen rooliin:

  1. Havainnot ovat teoriapitoisia
  2. Teoria auttaa oivaltamaan
  3. Teoria on pidettävä hallinnassa

Havainnot ovat teoriapitoisia

Tulkitsemme asioita aina jostain näkökulmasta. Tähän näkökulmaan vaikuttaa se, minkälaisessa ympäristössä elämme ja olemme eläneet.

Tämä havaintojen teoriapitoisuus näkyy myös arjessamme. Luomme mielessämme selityksiä näkemästämme. Esimerkiksi jos näemme kadulla polvillaan olevan ihmisen, jonka edessä on muutaman kolikon sisältävä kahvikuppi, niin todennäköisesti ajattelemme hänen kerjäävän rahaa. Tällainen selitys ei olisi mahdollinen ilman aikaisempaa tietoamme.

Erilaiset teoriat vaikuttavat siten keskeisesti siihen, minkälaisia selityksiä meidän on ylipäätään mahdollista muodostaa havainnoistamme. Esimerkiksi alla olevasta kuvasta meidän olisi vaikea hahmottaa eläimiä, jos emme näitä eläimiä tuntisi.

Teoriaa ei siis pääse pakoon. Meidän on mahdotonta lähestyä omaa tutkimuskohdettamme puhtaalta pöydältä, ilman ennakkokäsityksiä. Jo tästä syystä oman teoreettisen viitekehyksen pohtiminen ja sen auki kirjoittaminen on tärkeää. Selvennämme samalla muille, mistä näkökulmasta lähestymme aihettamme.

Käyttämämme teoriat riippuvat alastamme. Yleisesti voidaan kuitenkin todeta, että yhteiskuntatieteelliset tutkielmat syntyvät yhteiskuntatieteellisiä teorioita käyttämällä.

Toisin sanoen, jos haluamme tehdä yhteiskuntatieteellisiä havaintoja, niin tarvitsemme siihen yhteiskuntatieteellisen teoreettisen viitekehyksen. Yhteiskuntaa on vaikea nähdä omin silmin, mutta teoriana se on kuitenkin meillä olemassa.

Kaikki teoriat eivät kuitenkaan ole yhtä sopivia aiheeseemme. Jos näemme jossain savua, niin toki voimme esittää tälle erilaisia tulkintavaihtoehtoja, mutta todennäköisesti se kuitenkin viittaa siihen, että jossain palaa. Havaintomme kohteet laittavat onneksi teorioillemme vastaan, jolloin aivan kaikki ei käy.

Teoreettinen viitekehys auttaa meitä näkökulman muodostamisessa ja perustelemisessa suhteessa tutkimuskohteeseemme. Arkiset havaintomme ovat myös teoriapitoisia, mutta toisin kuin arkielämässä, tutkimuksessa meidän täytyy osata perustella, mistä näkökulmasta lähestymme monimutkaista yhteiskunnallista todellisuutta.

Haluamme tutkimuksessa siten tietoisesti valita jonkin teoreettisen viitekehyksen, jonka kautta lähestymme tutkimuskohdettamme. Emme voi lähestyä kaikilla teorioilla samanaikaisesti, vaan meidän täytyy osata rajata oma näkökulmamme.

On kuitenkin hyvä pitää mielessä oman teoreettisen viitekehyksemme rajat. Myös muut teoriat voivat tuoda esiin jotain meidän omasta teoriastamme puuttuvaa.

Teoria auttaa oivaltamaan

Teoreettinen viitekehys on siten perusteltu näkökulma aineistoosi. Sitä voi hahmottaa ikään kuin silmälaseina, jotka auttavat näkemään aineistosta asioita, joita et “arkisella katseellasi” pystyisi näkemään. Toki, joskus nämä silmälasit voivat myös tulla osaksi arkea. Sosiologian opiskelija voi hahmottaa sosiologisilla laseillaan asioita hyvin eri tavalla kuin vaikkapa hänen psykologin koulutuksen saanut ystävänsä.

Teoria auttaa sanallistamaan asioita näiden lasien kautta. Tämän sanallistamisen myötä osaamme ehkä havaita aineistossamme sellaisia asioita, joita emme ennen teoriaan tutustumista olisi tajunneet. Arkinen esimerkki (Uusitalo 1991, 40-41) löytyy suomalaisesta saunakulttuurista:

Ulkomaalainen voi kokea saunan kuumuuden, löylynheiton ja vihtomisen, mutta hän ei aivan heti pääse osalliseksi siitä, mitä nämä aistihavainnot suomalaiselle merkitsevät. Se vaatii perehtymistä suomalaiseen kulttuuriin, sen “teoriaan”. Muutama luento saunasta ja sen merkityksestä suomalaisessa kulttuurissa voi nopeuttaa “teorian” omaksumista, mutta kunnolla sen voi ymmärtää vain elämällä Suomessa riittävän pitkään.

Kokeneempi yhteiskuntatutkija osaa todennäköisesti hahmottaa alan opiskelijaa monipuolisemmin yhteiskunnallisia ilmiöitä. Tällaista yhteiskuntatieteellistä mielikuvitusta (Mills 2015) omaava tutkija osaa vaihtaa mahdollisimman tarkoituksenmukaiset silmälasit tutkimuskohteen mukaisesti. Tästä näkökulmasta yhteen teoriaan kouluttautumisen sijaan kannattaa kerätä mahdollisimman paljon tietoa monista erilaisista teorioista, joita hyödyntää tutkimuskohteen mukaan.

Teoreettinen viitekehys tarjoaa valokeilamaisesti näkökulman tutkimuskohteeseen, joka taas auttaa havaintojen tekemisessä ja sanallistamisessa. Riippuen siitä, minkälaiset teoreettiset silmälasit laitat päällesi, se voi parhaimmillaan laajentaa omaa arkista näkökulmaasi. Toisaalta, joskus teoreettiset silmälasit voivat toimia myös oivalluksen esteenä, jos ne rajoittavat tutkijan näkökulmaa liikaa.

Teoria on pidettävä hallinnassa

Teorian avulla voimme tehdä perusteltuja päätöksiä ja oivaltavia havaintoja, mutta toisaalta teoria voi myös sumentaa näkyvyyttämme. Äärimmäinen esimerkki tästä ovat erilaiset salaliittoteoriat. Niiden suosiosta kertoo se, kuinka hyviä olemme vakuuttamaan itse itsemme joidenkin teorioiden toimivuudesta. Tieteelliseen metodiin kuuluu kuitenkin se, että omia teorioita testataan suhteessa todellisuuteen. Tähän tarvitsemme metodia.

Pätevän metodin avulla tutkimuksemme aineisto ei teorioillemme pelkästään tukea, vaan se hakee siihen myös vastustusta. Hyvä metodi osaa ottaa huomioon erityisesti ne havainnot, jotka eivät sovi teoreettiseen viitekehykseemme. Metodi antaa näin mahdollisuuden testata teoriaa aineiston avulla. Haluamme selvittää sitä, miten aineiston havainnot sopivat meidän teoreettisen viitekehyksemme kanssa yhteen.

Aineisto voi myös antaa meille sellaisia uusia näkökulmia, joita teoriamme ei välttämättä osannut ottaa huomioon. Teoria ja aineisto toimivat näin metodin välityksellä hedelmällisessä vuoropuhelussa, jonka tuloksena voi syntyä uudenlaisia tutkimusta eteenpäin vieviä oivalluksia. Teoriasidonnaisten empiiristen havaintojemme ohella voimme kontribuioida teoriaan ja näin auttaa tutkimusaiheemme kenttää eteenpäin.

Oman tutkimuksensa suhteen kannattaa kuitenkin olla tietoinen siitä, että siinä tuskin on saavutettu mitään lopullista totuutta. Olet tarkastellut tutkimuskohdettasi valitsemastasi teoreettisesta näkökulmasta ja näin saanut aikaan tuloksia, joissa teoreettisen viitekehyksesi rooli näkyy selkeästi. Samaa tutkimuskohdetta voidaan kuitenkin tarkastella myös muista näkökulmista ja myös ne tulokset voivat olla yhtä valideja. Mahdollisimman totuudenmukaisen kuvan saavuttamiseksi tiede kuitenkin vaatii yksittäistä tutkijaa laajempaa keskustelua eri näkökulmat huomioon ottaen.

Lopuksi

Mutta mikä on teoreettinen viitekehys? Tämä voi tuntua yllättävältä, mutta tähän ei ole yksiselitteistä vastausta. Esimerkiksi Abend (2008) on listannut seitsemän erilaista teorialle annettua merkitystä. Yksi tapa nähdä teoria on seuraava Jeffrey C. Alexanderin kuvio (Heiskala 2012), jossa teoria ja aineisto esitetään jatkumolla.

Yhteiskuntatieteissä liikumme jatkuvasti näiden kahden päätepisteen välillä. Ytimessä on kuitenkin se, että teoriat antavat meille mahdollisuuksia selittää yhteiskunnallisia ilmiöitä. Ne tarjoavat sanavarastoa ja tulkintamahdollisuuksia, joiden päältä ponnistaa. Näin teorian roolina on ennen kaikkea sen rooli työkaluna, joka auttaa meitä tekemään juuri yhteiskuntatieteellisiä havaintoja.

On hyödyllistä myös ajatella teorian ja aineiston välillä olevan jatkuva “kaksisuuntainen liikenne” (ks. Swedberg 2019). Teoriat auttavat meitä näkemään aineistostamme uusia asioita ja tekemään selkoa aineistomme luonteesta. Teorioiden avulla voimme sanoa yksittäisistä havainnoistamme jotain yleisempää ja merkittävämpää.

Aineisto taas auttaa metodin välitykselle pitämään teorioiden suhteen ns. jalat maassa eli luomaan sellaista teoriaa, joka vastaisi mahdollisimman hyvin sitä, mitä aineistostamme on havaittavissa. Pätevän aineiston analyysimetodin avulla meidän on mahdollisuus kehittää tutkimuksemme teoreettisia näkökulmia entistä totuudenmukaisemmiksi.

Tämä jatkuva kaksisuuntainen liikenne takaa sen, että näkemyksemme tutkimuskohteesta jatkuvasti kehittyy. Aloitamme haparoivilla ja epävarmoilla ideoilla, teorioilla ja tutkimuskysymyksillä, mutta tarkennamme näitä alun olettamuksia enemmän todellisuutta vastaaviksi tutkimusprosessimme kuluessa. Tärkeää tässä prosessissa on uskalluksemme tulkita ja selittää tutkimuskohdettamme teorian ja aineiston avulla.

Lähteitä

  • Abend, Gabriel. 2008. “The Meaning of ‘Theory’.” Sociological Theory 26 (2): 173–99. https://doi.org/10.1111/j.1467-9558.2008.00324.x.
  • Becker, Howard S. 2017. Evidence. University of Chicago Press.
  • Heiskala, Risto. 2012. “Mitä yhteiskuntateoria on?” Sosiologia 49 (2): 83–99.
  • Mills, C. Wright. 2015. Sosiologinen mielikuvitus. Translated by Antti Karisto, Esa Konttinen, Pentti Takala, Hannu Uusitalo, and Juha Suoranta. Gaudeamus.
  • Swedberg, Richard. 2019. “How Do You Make Sociology Out of Data? Robert K. Merton’s Course in Theorizing (Soc 213).” The American Sociologist 50 (1): 85–120. https://doi.org/10.1007/s12108-018-9399-8.
  • Tavory, Iddo, and Stefan Timmermans. 2014. Abductive Analysis: Theorizing Qualitative Research. Chicago and London: The University of Chicago Press.
  • Uusitalo, Hannu. 1991. Tiede, tutkimus ja tutkielma: Johdatus tutkielman maailmaan. Helsinki: WSOY.